Tiistaitieto: Miksi käteinen?

Viime viikonloppuna suoritimme loppuunmyynnin sähkötarvikeliikkeessä, ja saimme ihan aiheellisesti monta kysymystä siitä, miksi maksu on vain käteisellä? Miksi korttimaksu ei kelpaa?

Kysymykseen on järkeenkäyvä vastaus:

Usein, varsinkin kun kyse on pienemmästä konkurssipesästä, ei konkurssipesälle avata maksupäätesopimuksia. Toisin sanoen, mikäli maksupäätteen vielä näetkin kassalla, ei sen käyttöön ole enää sopimusta, koska konkurssipesä ei ole enää sama asia kuin toiminut yritys. Monesti on myös niin, että itse maksupäätettäkään ei enää ole, vaan se on jo palautettu yritykseen, josta se on ollut sopimuksen mukaan käytössä. Maksupäätteet ovat harvoin yrityksen itsensä omistamia.

Tässä viimeisemmässä järjestämässämme loppuunmyynnissä ei kyse ollut konkurssista, mutta yhtä kaikki, maksupääte oli jo palautettu pois, joten korttimaksu ei ollut enää mahdollista. Nykyaika on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että meidänkin on vakavasti harkittava vaihtoehtoja pelkälle käteismaksulle.

Mehän itse emme maksuja loppuunmyynneistä voi ottaa sinänsä vastaan, koska myymme aina toisen omaisuutta. Helppona ratkaisuna voisi pitää sitä, että meidän firma hommaa maksupäätteen ja sopimuksen, mutta näin se periaatteessa ei voi tästä syystä olla. Lisäksi tällaisia ”oikeassa elämässä” tapahtuvia loppuunmyyntejä on kuitenkin suhteellisen harvakseltaan, noin 1-2 kertaa vuodessa, joten olisiko sopimus edes kuinka kannattava, sitä pitää selvittää. Mobile Payn mahdollisessa käyttämisessä pitää myös selvittää, onko maksuja mahdollista ohjata eri tileille, äkkiä sanoisin että ei. Mahdollinen asiakasvarojen tilin perustaminen tietysti saattaa olla vaihtoehtona.

Käteisen rahan käyttöön on siis perustelunsa, mutta toki jälleen kerran kun asia nousi esiin, jäi pohdittavaksi tulevaisuuden vaihtoehdot helpommalle maksamiselle. Kerromme ratkaisuista sitten kun sopivan tavan keksimme! En ole asiantuntija tässä asiassa, joten hyviä ideoita saa vinkata.

– Anu 13.4.2021